sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sitruunamarenkitorttu

Uusimmassa Viini-lehdessä (3/2013) oli kivan keväinen jälkiruokaresepti; sitruunamarenkitorttu. Pidemmittä puheitta, tässä resepti.

Sitruunamarenkitorttu

 Tässä yllä valmis torttu, alla tortut ovat uuniin menossa.


4 hengelle

Pohja
2.5 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1 rkl hienoa sokeria
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Nypi vähän pehmennyt voi, jauhot ja sokeri. Lisää keltuainen. Vaivaa hetki. Lisää kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. Painele pieniin laakeisiin vuokiin. Kannattaa pyrkiä mahdollisimman ohueen taikinakerrokseen, tällöin taikina kypsyy varmasti ja torttua on miellyttävämpi syödä. Laakea astia on hyvä, koska sitruunakiisselliä ei tule sitten päälle liian paksua kerrosta.

Esipaista pohjia noin 10 minuuttia tai kunnes ovat lähestulkoon kypsiä.

Sitruunakiisseli
1.5 dl sokeria
1.5 dl vettä
0.75 dl vehnäjauhoja
3 keltuaista
1 dl sitruunamehua
1 rkl sitruunankuorta raastettuna

Raasta sitruunankuorta 1 rkl verran. Lisää kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna hiljalleen noin kolmosella ja sekoita koko ajan, kunnes seos saostuu, varo ettei se mene liian liisterimäiseksi. Kannattaa olla tarkkana, minä jätin seoksen itsekseen kuplimaan ja kohta kiisseli olikin melkoisen paksua ja möykkyistä. Lisäsin vettä ja vähän sitruunamehua ja se notkistui jälleen sopivaksi. Jäähdytä, tee sillä välin marenki. Kaavi jäähtynyt seos esipaistetuille piiraspohjille.

Marenki
4 valkuaista
2 dl tomusokeria

Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri sekaisin kovaksi valkoiseksi vaahdoksi, sellaiseksi, että siitä voi pursottaa nättejä "ruusukkeita" tortun päälle.

Paista lopuksi 180 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes marenki on saanut vähän väriä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti