lauantai 21. syyskuuta 2013

Bataatti-maapähkinäkeitto

Olimme viime sunnuntaina menossa ravintolaan brunssille ja siellä olikin perinteisen sunnuntaibrunssin sijaan afrikkalainen brunssi. Oli tosi maukas ja uusi elämys, onneksi satuimme silloin paikalle. Erityisesti ihastuimme pähkinäiseen bataattikeittoon, ja tänään teimme siitä toisinnon. Tuli aikalailla saman makuista kuin brunssilla! Hyvää, mausteista ja syksyyn sopivaa ruokaa.

Bataatti-maapähkinäkeitto





Kattilallinen
1 bataatti
2 dl maapähkinöitä
kolmenlaista tuoretta chiliä; meillä oli 1/3 habaneroa, 1/2 jalapenoa ja 1/3 punaista chiliä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
7.5 dl vettä
1 kanaliemikuutio (luomu)
rypsiöljyä
1 rkl ketjap manis-kastiketta (indonesialainen soijakastike, saa marketista)
1 tl limemehutiivistettä/ puolikkaanlimen mehu
2 dl kookoskermaa
suolaa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Mittaa kattaa 2 dl maapähkinöitä johonkin astiaan, lisää 1 tl öljyä ja suolaa, sekoita. Laita pähkinät uuniin uuniastiassa. Anna paistua 10 minuuttia. Sekoita, paista toiset 10 minuuttia. Varo, etteivät pähkinät pala. Nosta pähkinät viilentymään. 

Pilko sipuli, valkosipuli ja chilit. Kuullota niitä kattilassa muutama minuutti. Kuori ja paloittele bataatti, lisää kattilaan. Kuullota yhdessä muiden aineisten kanssa. Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Nosta lämpötilaa, anna kiehua hetki, laske lämpötilaa ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia kannen alla. 

Kuori pähkinät. Rouhi ne monitoimikoneessa hienoksi massaksi. (Vaihtoehtoisesti osta valmiita suolapähkinöitä kaupasta ja rouhi ne, niitä ei tarvitse paahtaa, eikä kuoria, keitosta voi tosin tulla melko suolaista).

Kun keitto on porissut noin 20 minuuttia ja bataatit ovat läpikypsiä, sekoita sauvasekoittimella. Laske lämpötila ykköselle.  Lisää kookosmaito, lime, ketjap manis, suolapähkinärouhe ja sekoita hyvin. Tarkista suola, tarjoile lämpimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti