Tässä salaatissa on thairuoan
ystävälle maut kohdillaan. Ihanan raikas ja terveellinen salaatti, joka
sopii oikein hyvin myös alkupalaksi vaikka leipäpalan päällä tai
tortillan sisällä. Ohje on nyt omasta päästä, alunperin siihen on vinkkiä
saatu jostakin, muttemme yhtään muista mistä. (Aargh, vuoden synkimpänä aika kuvistakin tulee vastaavasti synkkiä, sameita ja omituisen värisiä).
Katkarapusalaatti, thai style
3 suurta tomaattia
1 pieni tai puolikas iso salottisipuli
puolikas punainen chili ilman siemeniä
2 syöntikypsää avokadoa
kourallinen tuoretta korianteria
1 limen mehu
1/2 sitruunan mehu
1 ps pakastekatkarapuja
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
Sulata katkaravut huoneenlämmössä tai lämpimässä vedessä liottaen. Pilko
tomaatit pieneksi kuutioiksi, viisasta olisi poistaa tomaatista
siemenet, nyt en muistanut; salaatissa olisi silloin parempi koostumus.
Pilko sipuli hyvin pieneksi silpuksi. Poista chilistä siemenet, pilko
hyvin pieneksi. Kuutio avokado tasakokokoiseksi kuutioksi. Pese
korianteri ja pilko se. Laita kaikki ainekset sekaisin kulhoon ja
sekoita varovasti. Mausta suolalla ja pippurilla, purista limen ja
sitrunaan mehut sekaan, sekoita vielä kerran.
Tätä kokeilin tänään, paistoin tosin tuoreita katkarapuja pannulla. Tosi hyvää oli näinkin! Kiitos taas resptistä, nyt vilkuilen teidän muitareseptejä, josko löytyisi joku hyvä alkupala menuun.
VastaaPoistaKiva että oli onnistunut resepti!
VastaaPoista