torstai 24. toukokuuta 2012

Caesar-salaatti

Kyllähän se on niin että yksi parhaista salaateista on Caesar-salaatti. Kanalla tai ravuilla, tässä ohjeessa kanalla. Salaattiin tosin välillä aina kyllästyy. Monissa ravintoloissakin se on listalla ja siten aina se varavaihtoehto, jos muuta sopivaa ei löydy. Itse tehty Caesar-salaatti on tietty parasta! Tämä ohje on testattu sen sata kertaa ja alkuperäinen on Pirkan nettireseptejä, vähän ollaan sitä muunneltu. Kuvassa kastike on valitettavasti piilossa kanan ja juuston alla.

Caesar-salaatti






Ohjeesta tulee Pirkan mukaan viisi annosta.

Kastike

1 keltuainen
3 - 4 anjovisfileetä (laitamme aina 3)
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
1 tl dijon-sinappia
ripausmustapippuria
1 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi

Kanafileitä syöjien mukaan, 1 per henkilö esimerkiksi

Muut ainekset

1 - 2 kpl (400 g)rooman- eli side- tai jäävuorisalaattia
4 viipalettavaaleaa tai tummaa paahtoleipää
1 - 2 rkl Oliiviöljyä/öljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl parmesaaniraastetta tai parmesaanilastuja. Helpoiten lastut (kuten tuossa meillä) saa veistämällä kuorimaveitsellä viipaleita juustosta.

Valmista kastike. Sekoita muovisessa astiassa keltuaisen joukkoon hienonnetut anjovisfileet (voi hienontaa suoraan sinne astiaan), murskattu valkosipuli, sitruunanmehu, vesi, sinappi ja mustapippuri. Sekoita hienoksi sauvasekoittimella. Lisää lopuksi öljy vähitellen ohuena nauhana koko ajan sauvasekoittimella sekoittaen.Kastikkeesta pitäisi tulla melko paksua ja vaalean väristä.

Paista kanafilet joko fileinä tai kuutioina pannulla voissa tai öljyssä kypsäksi. Lisää suolaa ja pippuria. 

Leikkaa leipäviipaleet kuutioiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kiehauta öljyssä hienonnettu valkosipulinkynsi. Lisää pannuun leipäkuutiot. Paista ne rapeiksi ja kullanruskeiksi.

Huuhdo salaatinlehdet hyvin, valuta ja revi laakeaan kulhoon. Kaada kastike salaatille. Ripottele päälle parmesaaniraastetta ja lisää rapeat leipäkuutiot tai -krutongit. Nostele kastike salaatin joukkoon salaattiottimilla. Tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti