tiistai 15. heinäkuuta 2014

Grillissä paistetut leivät, kesäkurpitsatahna ja paprikatahna

Uudessa Glorian Ruoka & Viini-lehdessä oli taas liuta mielenkiintoisia reseptejä. Nämä helpot grillissä paistettavat leivät kesäkurpitsatahnalla onnistuivat erinomaisesti ja aiommekin tarjota niitä kesäillanistujaisissa muillekin. Teimme yhden sijasta kolmea erilaista tahnaa. Tarjosimme leipien päällä myös suikaloitua naudan lehtipihviä ruokaisuutta antamaan. Tahnat voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä. Taikina saa vetäytyä jääkaapissa kolme tuntia.


 Siinä grillautuvat.



Vaikka meillä leivät noinkin mustiksi pääsivät, se ei makua haitannut.





Vasemmalla kesäkurpitsatahnaa, ylhäällä peruskermaviilikastike ja naudan pihviä, ja alhaalla paprikahnaa. 

Grillissä paistetut leivät, kesäkurpitsatahna, paprikatahna ja kermaviilikastike

Leivät 10 isoa tai 18 pientä leipää

6 dl + 1 dl karkeaa vehnäjauhoa (meillä oli erikoisvehnäjauhoa ja niitä laitoimme 8 dl, muuten tuntui että taikinaa ei pysty yhtään käsittelemään)
4 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
3.5 dl maitoa

Lisäksi leivänpäälliset:

kesäkurpitsatahna
paprikatahna
kermaviilikastike
2 (suippo)paprikaa
1 rs kirsikkatomaatteja
yrttejä maun mukaan; persiljaa, basilikaa, korianteria, ruohosipulia, timjamia (meillä oli nyt vain persiljaa ja timjamia plus ruohosipulia, korianteri olisi varmasti passannut mainiosti)

Aloita taikinasta, tee sitten tahnat. Mittaa 7 dl jauhoja ja suola kulhoon. Lisää sitten öljy ja sen jälkeen maito. Puristele käsin taikinaksi. Peitä kelmulla ja anna vetäytyä 3 tuntia jääkaapissa, mutta jos on kiire voi lehden ohjeen mukaisesti antaa vetäytyä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia.

Kesäkurpitsatahna
2 paahdettua valkosipulinkynttä (paahdetaan siis yksi kokonainen valkosipuli, josta riittää myös toiseen tahnaan)
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
1/4 tl suolaa 
mustapippuria

Paprikatahna
2 paahdettua valkosipulinkynttä
2 punaista paprikaa
3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria

Kermaviilikastike

1 dl kermaviilia
2 rkl smetanaa
puolikas suolakurkku
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
puolen sitruunan mehu
mustapippuria
 
Tahnat valmistuvat lähes yhtäaikaa. Leikkaa kokonaisen valkosipulin yläosa "lakki" pois, laita foliopakettiin ja lisää öljyä päälle. Valkosipulia ei tarvitse kuoria. Lisää paketti grilliin kokonaisen kesäkurpitsan ja paprikoiden kanssa. Grillaa kuvun alla melko matalassa lämmössä. Valkosipulissa ja paprikoissa menee noin 15 minuuttia ja kesäkurpitsassa menee 20-30 minuuttia. Paprikat saavat rauhassa hiiltyä mustiksi, ne kuoritaan.

Laita valmiit paprikat astiaan kelmun alle noin 15 minuutiksi ja kuori ne sen jälkeen. Kesäkurpitsat voivat  vetäytyä saman ajan foliossa. Tee kesäkurpitsatahna. Paloittele kesäkurpitsat 3 osaan ja siirrä tehosekoittimeen. Lisää 2 paahdettua valkosipulinkynttä mukaan. Soseuta nopeasti karkeahkoksi soseeksi. Kaada kulhoon ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.Tee paprikatahna samalla tavalla; soseuta paprikat, valkosipulit ja lisää oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Laita jääkaappiin maustumaan.

Tee kermaviilikastike. Pilko suolakurkku, siirrä kermaviili, smetana ja suolakurkku kulhoon, sekoita. Lisää kaikki mausteet ja sitruunamehu. Laita jääkaappiin maustumaan.

Paloittele leivänpäälle tulevat tomaatit, (suippo)parikat, irrota yrttien lehdet.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa sitä noin 10 kertaa, kunnes taikinassa on vähän sitkoa. Lisää jauhoja tarvittaessa. Jaa taikina palloiksi. Jauhota taikinapallojen pinta ja paina ne lätyiksi. Grillaa noin 2 minuuttia per puoli. Tarjoile suoraan grillistä tahnojen, kasvisten (lihan) ja yrttien kanssa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Avocado melt sandwich

Hei hei heiiiii, täällä ollaan taas! Reissut on nyt reissattu ja normaali arki voi viimein jatkua. Alkuvuoden kaikinpuolin hyvä ja mielenkiintoinen matka suuntautui Alaskaan, ja sieltä jäi toki mieleen muutamia reseptejä testattavaksi. Ruoka oli siellä hyvää. Parasta Alaskassa olivat huippulaatuiset, aina tuoreet merenelävät; erilaiset kalat, simpukat ja äyriäiset. Yllättäen meksikolaiset maut olivat myös paljon esillä ja tässäpä tulee yksinkertaisen mutta hyvän lounasleivän resepti, joka useasti tuli nautittua eräässä työpaikan lähellä olleessa kahvilassa.

Avocado melt



Kolmelle

6 palaa paahtoleipää
1 avokado 
1 tomaatti
 punasipulia
vahvanmakuista, rasvaista juustoa
voita

Leivät voi tehdä uunissa, pannulla, leivänpaahtimella tai leipägrillissä, pääasia että leivän pinta on rapea ja juusto vähän sulanut. Tässä uuniversion ohje. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen gillivastuksille. Laita leivät sellaisenaan grillaantumaan / rapeutumaan uuniin. Kuori ja viipaloi avokado ohuiksi viipaleiksi, viipaloi tomaatti ja punasipulit. Ota leivät uunista, voitele ne voilla halutessasi. Lisää tomaatit, avokadot ja sipulit leivälle, viipaloi päälle runsaasti juustoa. Laita uuniin, anna juuston sulaa. Kun juusto on sulanut, paina kaksi leipää vastakkain ja anna pinnan vielä rapeutua, käännä myös toiselle puolelle. Leikkaa kolmioiksi ja nauti.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Blogitauko kesään saakka

Hei hei! Meillä tosiaan on elämäntilanne muuttunut siten, että pariskunnasta toinen osapuoli (vaemo) on lähtenyt työkomennukselle ulkomaille ja toinen on jäänyt kotiin ja näin ollen yhteisiä kokkailuhetkiä on luvassa seuraavan kerran kesäkuun seutuvilla. Tänne saattaa eksyä muutamia reseptejä kevään aikana, tai sitten niitä ei tule yhtään, mene ja tiedä. 

Mukavaa kevättä kaikille blogin lukijoille, kiitos seuraamisesta ja palataan taas!

torstai 9. tammikuuta 2014

Viikunahillo tuoreista viikunoista ja tuorepuristettu omena-inkiväärimehu

Jouluna annoimme lahjana herkkukoreja, joissa oli tätä itsetehtyä viikunahilloa, tuorepuristettua omena-inkiväärimehua, näkkileipää, mantelimääpähkinävoita ja juustoja. Juustoja ei sentään tehty itse. Tässä tulee ohjeet kahteen ensimmäiseen, hillon ohje täältä. Hillon tekemiseen menee kaikkineen vajaa 3 tuntia. Mehun tekemiseen tarvitsee kyllä mehulingon. Tämä on maailman parasta mehua! Uskomattoman makeaa siihen nähden, että tähän ei lisätä sokeria lainkaan. 

Viikunahillo


 Tuorepuristettu omena-inkiväärimehu



Viikunahillo, noin 1.1/2 kg hilloa

1 kg tuoreita viikunoita
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 kanelitanko
500 g hillosokeria
1dl siirappia
1 dl portviiniä (tummaa) /alkuperäisessä reseptissä oli 1 dl konjakkia.

Huuhdo ja kuutioi viikunat. Kaada viikunat kattilaan kaikkien muiden ainesten kanssa. Anna mehustua noin kaksi tuntia.

Kuumenna ainekset kiehuvaksi ja keitä hiljalleen puolisen tuntia. Poista kanelitanko. Soseuta seos sauvasekoittimella. Kaada pestyihin ja kiehuvalla vedellä huuhdeltuihin tölkkeihin.

Omena-inkiväärimehu, noin 3 litraa

3 kg omenoita, käytimme Red Deliciousta, Jonagoldia ja jotakin puolaista tarjousomenaa
5 cm pätkä tuoretta inkivääriä

Huuhtele omenat, poista puukannat, pilko pienemmäksi. Kuori inkivääri, pilko pienemmäksi. Lisää kaikki ainekset mehustimeen (vähän kerrallaan) ja mehusta. Parasta jos viilentää mehua vähän aikaa jääkaapissa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kanaramen

Ensimmäistä kertaa kokeilimme tehdä ramenkeittoa itse, ja vieläpä alusta asti liemestä lähtien. Ohje oli Glorian Ruoka & Viini-lehden numerosta 7/2013. Jujuna tässä japanilaisessa nuudelikeitossa on, että kulhoon laitetaan erilaisia tuoreita aineksia sekä keitettyjä nuudeleita ja niiden päälle kaadetaan maistuva liemi. Liemi oli meidän makuumme ehkä vähän liian mietoa (vaikkakin sellaista sen varmaan kuuluu olla) ja lisäsimmekin sitten lopuksi purkista lisää chilitahnaa joukkoon. Hyvää ja terveellistä! Jos lientä jää yli, siihen voi seuraavana päivänä lisätä vaikka katkarapuja ja kasviksia ja saa siten hyvän uuden katkarapukeiton.





Alussa kuvia ilman lientä ja lopussa liemen kanssa.

Ramenkeitto 4:lle

Tee liemi ja laita kanat marinoitumaan huoneenlämpöön kun liemi on kiehumassa (ohje alempana)

Ramenkeiton liemi

4 broilerinleikkeen luut, meillä broilerin luullinen rintafile (lihat tulevat myös ruokaan)
2 l vettä
1 porkkana
1 sipuli
1/2 punainen chili
n 4 rkl / 4 ps misotahnaa (myydään siis pusseissa tavallisessa ruokakaupassa, yleensä sushiosastolla)
1 rkl riisiviinietikkaa (sushiosastolta)
1 rkl mirin-riisiviiniä (sushiosastolta)
1 tl suolaa

Irrota luut fileistä. Kuori ja paloittele porkkana ja sipuli. Viipaloi chili. Laita luut kattilaan ja lisää vesi. Lisää porkkana, sipuli ja chili joukkoon. Kiehauta ja hauduta kannen alla hiljalleen 40 minuuttia. Kuori vaahto pois liemen pinnalta kiehumisen alussa.

Siivilöi liemi toiseen kattilaan. Lisää miso, riisiviinietikka, mirin ja suola. Sekoittele, liemi lämmäytetään uudestaan ennen tarjoilua.

Kanaramen

n. 2 l ramenkeiton lientä
4 maustamatonta broilerin luullista rintafilettä
4 rkl vaaleaa soijakastiketta
2 rkl mirin-riisiviiniä
4 kananmunaa
4 kerää munanuudeleita
1 rkl rypsiöljyä
1 l / 1 rasia suppilovahveroita tai siitakesieniä
4 minipaksoita tai 1 kiinankaali (emme löytäneet kaupasta paksoita)
2 kevätsipulia
1 1/2 punaista tuoretta chiliä

(punaista chilitahnaa) 

Marinoi kanat. Laita broileri kulhoon. Lisää soija ja mirin, sekoita hyvin ja anna marinoitua puoli tuntia.

Keitä kananmunia 8 minuuttia ja nosta ne kylmään veteen (kuori lähtee helpommin). Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, noin 4 minuuttia, omassa kattilassaan. Huuhtele valmiit nuudelit kylmällä vedellä. Sekoita öljy joukkoon. 

Huuhtele ja paloittele sienet (ne käytetään raakoina). Huuhtele kiinankaali ja paloittele reiluiksi paloiksi. Yhteen kulhoon mahtuu muutama pala. 

Paista marinoitunutta broileria kuumassa pannussa öljyssäö noin 3 minuuttia, kunnes ovat saaneet pintaansa kauniin värin. Laske lämpöä ja paista pannulla vielä noin 6 minuuttia, kunnes liha on kypsää. 

Kiehauta aiemmin valmistettu raamenliemi. Lisää joukkoon sienet ja kaalit. Anna hautua 3 minuuttia. 

Leikkaa valmis kana ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kevätsipuli ja chili renkaiksi. Kuori ja halkaise kananmunat. 

Ota kulhot esille ja jaa ainekset kulhoihin. Nuudelit pohjalle, sitten chilit, sipuli ja kananmunat. Kaada lientä kauhalla kaiken päälle (ja jaa kaalit ja sienet tasaisesti).  Lisää halutessasi chilitahnaa liemeen. Nauti!