sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Michelin-illallinen

Viime kesän lomareissun yksi kohokohdista oli illallinen Michelin-ravintolassa nimeltä Restaurant Le Bigaradier Le-Par-Sour-Loupin kylässä 30 km Nizzasta pohjoiseen. Listalla oli kolme alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoa joista valitsimme, mutta kaikenkaikkiaan eteemme tuotiin seitsemän eri ruokalajia. Palvelu oli kerrassaan ensiluokkaista. Majapaikkamme oli samaisessa kylässä, joten illallisen jälkeen kävelimme kotiin lämpimässä illassa tulikärpästen valaistessa tietä. Illallinen oli siis alusta loppuun suuri elämys.


Ravintolan kyltti näkyy tuossa kuvan keskellä olevan tornin yläosassa.



Saimme ensimmäinä keittiön tervehdyksen. Lautasella oli pieniä herkkuja, joiden ainesosat toistuivat pitkin illallista. Kohokohtana mainittakoon vasemmalla oleva hanhenmaksamousse, joka oli hyvin kevyttä.



Saimme vielä toisenkin "yllätysruoan" ennen alkuruokaa. Tomaatti-consommé, ricottajuustoa ja timjamia. Tuo oli ihanan raikasta, erittäin herkullista.




Olimme illallisella kuuden hengen seurueessa, joten sain napsaistua kuvan jokaisesta ruoasta. Tässä alkuruoaksi nauttimani mustekalanmusteella värjätty risotto merenelävillä. Herkullista. Alkuruoat olivat kooltaan aika suuria verrattuna pääruokaan.





 Vieruskaverin salaatti, emme oiken muista, mitä siinä oli...




Hanhenmaksaa, raparperihilloa ja crostini hedelmillä. Annos oli hyvä, hanhenmaksassa ei oltu säästelty; kuulemma pienempikin viipale olisi riittänyt.




 Pääruoaksi perunakakkuja, parsaa ja kalaa. Puhtaat ja tuoreet maut, jälleen erittäin onnistunut annos.

Vasikkaa, perunoita ja artisokkapyree. Erinomaista.



 Kolmas vaihtoehto oli lammasta.






 Ennen jälkiruokaa meille tarjottiin banaanikakkua pienessä purkissa.





Jälkiruokavalinani oli hieman liian tuhti makuuni. Pohjalla rapea keksi, vadelmia, suklaamoussea ja suklaakastiketta. Hyväähän se kuitenkin oli.



Nougatjäätelöä ja marjoja.


Kahvin kanssa saimme valikoiman erilaisia pieniä leivonnaisia.

 Loppuun tottakai kahvit ja calvadokset.


2 kommenttia:

  1. Kaikki annokset näyttävät niin herkullisilta, varsinkin tuo hanhenmaksaviipale, nam. :)

    VastaaPoista
  2. Se oli kyllä kokonaisvaltainen elämys. Hanhenmaksa on aika tuhtia kamaa kyllä...

    VastaaPoista