maanantai 3. syyskuuta 2012

Marinoitu sipuli, possun sisäfile ja couscous

Tässä yksi mökillä kokattu aterialta kesälomalta. Mökkiolosuhteissa oikaisimme monessa kohtaa. Couscousin kanssa oikaistiin sen verran, että kyseessä oli GoGreenin valmiiksi maustettu couscous, siinä oli seassa muun muassa gojimarjoja, aprikoosia, kurpitsansiemeniä, sipulia, chiliä ja valkosipulia. Oli kyllä ihan tosi hyvää couscousia!! Possun kanssa myös mentiin helpoimman kautta ja sen pintaan siveltiin valmista valkosipuligrilliöljyä. Sipulin kohdalla huomiona sellainen, että sen pitää antaa marinoitua noin tunti ja lopuksi vielä sen pitää jäähtyä.

Marinoitu sipuli ja possun sisäfile
























Marinoitu sipuli (2 annosta)

2 keltasipulia
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
punaviiniä

Viipaloi kaikki sipulit. Laita tiiviseen astiaan. Lisää mausteet. Kaada punaviiniä sipulien päälle siten, että ne juuri peittyvät. Anna maustua jääkaapissa noin tunti. Siirrä kaikki ainekset pieneen kattilaan. Kiehauta ja anna porista pienellä lämmöllä, kunnen neste on lähestulkoon haihtunut. Sipulien tulisi olla myös pehmeitä. Tarkista maku ja anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Possun sisäfile

500 g sisäfilepala (se on sellainen pitkulainen)
Grilliöljyä

Ota file hyvissä ajoin huoneen lämpöön, voitele joka puolelta grilliöljyllä ja anna olla noin 20 minuuttia. Lämmitä grilli erittäin kuumaksi. Paista molemmilta puolelta muutaman minuutin ajan grillin ollessa hyvin kuuma lisää grilliöljyä aina kun käännät. Tämä jälkeen vähennä lämpöä ja käännä + lisää öljyä viiden välein, kunnes lihan sisälämpötila on 85 astetta. Tällöin liha on kypsää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti