keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kurpitsa-vuohenjuustolasagne

Olemme pyrkineet syömään vähintään kerran viikossa kasvisruokaa kotona ja olemmekin kokeilleet erilaisia kasvisruokareseptejä vaihtelevalla menestyksellä jo pidemmän aikaa.  Tämä kasvislasagne oli kerrassaan herkullista ja maku vain parani seuraavana päivänä. Ohje on Glorian Ruoka & Viini-lehdestä, joka on meidän mielestämme paras ruokalehti. Joka numerosta on löytynyt hyviä ja toteuttamiskelpoisia reseptejä.

Lasagne on aika tuhtia, ja sen kanssa kannattaa ehdottomasti tarjoilla salaattia ja jotakin hapanta salaatin kastiketta. Laitamme tähän mukaan ohjeet siihenkin. 




Kurpitsa-vuohenjuustolasagne
(6-8 annosta)

Paahdetut kasvikset:
1 kg butternut squash-kurpitsa (n 1 l kuutioituna)
2 porkkanaa
2 isoa paprikaa
1 solovalkosipuli
1 punasipuli
1/2 dl oliiviöljyä
3-4 rosmariininoksaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Tomaattikastike:
800 g kuorittuja (kirsikka) tomaatteja
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 1/2 dl kivettömiä kalamataoliiveja
1/2 dl tuoreyrttejä (esim. timjami, lehtipersilja)

Lisäksi
250 g vuohenjuustoa
n. 8 lasagnelevyä
2 dl raastettua parmesaania

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Poista kurpitsasta kuoret ja siemenet. Leikkaa kurpitsa pieneksi kuutioksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Poista paprikoista kannat ja siemenet. Viipaloi paprikat. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Yhdistä kaikki kasvikset kulhossa. Sekoita öljy, rosmariininoksat ja mausteet joukkoon.

Levitä kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kypsennä uunin keskitasossa noin 30 min.

Tee tomaattikastike kasvisten kypsyessä: Kaada säilötyt tomaatit kattilaan. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 25 min. Soseuta tomaatit. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit ja hienonna yrtit. Sekoita ne kastikkeeseen. Poista rosmariini paahdetuista kasviksista ja sekoita kasvikset kastikkeeseen.

Kokoa lasagne: Murustele vuohenjuusto. Levitä hieman tomaattikastikerra uunivuoan pohjalle. Ripottele vuohenjuustoa päälle. Levitä kerros lasagnelevyjä päälle. Lisää kastiketta ja juustoa ja sitten taas lasagnelevyjä. Tee 3-4 kerrosta. Laita kastiketta päällimmäiseksi ja ripottele vuohenjuusto ja parmesaani pinnalle.

Kypsennä uunin keskitasossa noin 25 min. Tarkista aika lasagnelevypakkauksesta. Tarjoa esimerkiksi vihreän salaatin kanssa.

Vihreä salaatti ja kirpeä kastike

Salaattimix (esimerkiksi rucola, punamangold, pinaattia)
1 dl pinjansiemeniä

0,5 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl balsamicoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1/2 tl sokeria
1 tl limemehua

Paahda pinjansiemenet keskilämpimällä pannulla, varo etteivät siemenet pala. Pilku valkosipulinkynsi pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä hetken aikaa. Sekoita kastike salaattiin, ripottele pinjansiemenet päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti