keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jäädytetty mansikka-pistaasikakku

Glorian ruoka ja viini-lehdessä (3/2013) oli tämä kakku kannessa ja resepti vaikutti kokeilemisen arvoiselta. Muokkasimme alkuperäistä reseptiä, koska kakkua tarjottiin henkilöille, jotka eivät välitä kovin paljon happamista maitotuotteista, joten vaihdoimme alkuperäisen reseptin tuorejuuston ja turkkilaisen jogurtin mascarponejuustoon ja lisäkermaan. Kakusta tuli siten vähän enemmän kermaista, eikä niin hapanta. Hyvää tuli näinkin. Ohjeessa kakun annetaan sulaa 45 minuuttia mutta ainakin tällä meidän reseptillä aika ei riittänyt, harmitti kun jouduimme taistelemaan kovan kakun kanssa kahvipöydässä. Olisikohan 1 h 15 minuuttia ollut sopivampi sulatusaika.

Jäädytetty mansikka-pistaasikakku




8–10 annosta

Mansikkasose
8 dl tuoreita mansikoita
3 rkl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa

Mascarponetäyte
3 dl vispikermaa
250 g / yksi rasia mascarponejuustoa
½ dl sokeria
n. 2 dl tuoreita mansikoita
2 rkl juoksevaa hunajaa
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
sitruunamehua maun mukaan, esim. 2 tl

Pohja
n. 9 savoiardikeksiä
1 ½ dl täysmehutiivistettä (esim. punaherukka)

Lisäksi
4 dl suolattuja, kuorellisia pistaaseja (ostin pienemmän pussin ja meillä kuorittuja pistaaseja oli lopulta vain 2dl, ihan hyvin riitti sekin)
5 dl tuoreita mansikoita

1. Huuhtele mansikat ja poista kannat. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi survokseksi. Lisää sokeri ja balsamiviinietikka. Vuoraa suorakaiteen muotoisen vuoan (vet. noin 1 1/2 l) sisäpinta reilunkokoisella tuorekelmuarkilla. Kaada puolet mansikkasoseesta pohjalle ja jäädytä kerrosta pakastimessa noin puoli tunti.

2. Kuori sillä välin pistaasit ja valmista täyte. Vaahdota kerma kuohkeaksi. Notkista mascarponejuustoa lusikalla, jotta se sekoittuu paremmin kermaan. Sekoita kerma ja juusto keskenään. Raasta sitruunankuori joukkoon ja lisää sitruunanmehu varovasti maistellen, oman maun mukaan. Lisää 1 ½ dl kuorittuja pistaaseja ja säästä loput koristeluun.

3. Kun mansikkasose on jäätynyt, lusikoi tuorejuustotäyte vuokaan täplittäin ja koloihin loppu mansikkasose. Paina pestyjä mansikoita sinne tänne täytteeseen. Jos mansikat ovat suuria, lohko ne pienemmiksi. Valuta vielä hunaja joukkoon.

4. Kasta keksit kummaltakin puolelta mehussa. Anna mehun imeytyä ja värjätä keksien pinta, noin 20 sekuntia molemmin puolin. Paina keksit täytteen päälle tiiviiksi pohjaksi. Saatat tarvita keksejä vähemmän tai enemmän vuoan koosta riippuen. Vedä tuorekelmun reunat suojaksi. Anna kakun jäätyä pakastimessa vähintään 6 tuntia, mielellään yön yli. Meillä oli yön yli.

5. Kasta vuoka ennen tarjoamista kuumaan veteen. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja irrota tuorekelmu. Anna kakun sulaa noin 45 minuuttia huoneenlämmössä ennen tarjoamista. Koristele pistaaseilla ja mansikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti