maanantai 25. kesäkuuta 2018

Pastakastike grillatuista kasviksista

Aijaijaijai, tässä ehkä tämän kesän suosikkiresepti, pastakastike grillatuista kasviksista. No pasta ei ehkä ole mikään maailman parhain kesäruoka tai helpoin mökkiruoka, mutta se sattuu olemaan Mrs. Antiakatemian lempiasia ja hän söisi pastaa aina vaan. On pitänyt ihan rajoittaa ettei nyt joka päivä koko ajan olisi pastavedet tulella, on pitänyt muistuttaa, että on olemassa muutakin ruokaa tässä maailmassa : ). Grillaaminen antaa tälle kastikkeelle kuitenkin vastustamatonta makuaan ja kyseessä on helpoimmista helpoin vartin resepti. Kiireiseen kesäpäivään. 

Pastakastike grillatuista kasviksista










Kahdelle

Puolikas kesäkurpitsa
1 rasiallinen miniluumutomaatteja / kirsikkatomaatteja
Puoli nippua tuoretta basilikaa
Puolikas pala parmesaania
4 tl kuivattua oreganoa
2 rkl rypsiöljyä tai oliiviöljyä
2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria myllystä
spagettia / muuta pastaa

Halkaise kesäkurpitsa ja viipaloi se ohuiksi viipaleiksi. Lisää pintaan hiukan öljyä molemmin puolin. Pese tomaatit ja lisää ne grillinkestävään grillivuokaan. Lisää joukkoon öljy ja oregano, sekoita. Raasta parmesaani. Pese basilika ja irrota siitä lehdet.

Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan. Laita keitinveteen reippaasti suolaa.

Grillaa kesäkurpitsat sopivalla lämmöllä molemmin puolin, kunnes ovat saaneet väriä ja pehmenneet. Grillaa tomaatit samaan aikaan, anna grillautua grilliastiassa kunnes ovat pehmeitä, painele niitä vähän kasaan. Leikkaa valmis kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi.

Kun pasta on valmis, siirrä se toiseen isoon astiaan.  Lisää joukkoon pilkotut kesäkurpitsat, tomaatti, sokeri, suola ja mustapippuri sekä basilika. Sekoita hyvin. Ripottele pinnalle parmesaani.

Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti