torstai 25. helmikuuta 2016

Uusi tyyli

Emme ole ostaneet lihatuotteita kotiin sitten viime marraskuun. Päätös vähentää lihansyöntiä on kytenyt jo pitkään, ja loppuvuodesta ilmaantui uutisten ja sosiaalisten medioiden kanavien kautta paljon asioita, jotka helpottivat päätöksen tekemistä (muun muassa COP21, lihateollisuuteen liittyviä kohuja meiltä ja maailmalta, punaisen lihan terveysvaikutuksista tehty tutkimus jne jne). Meille pääsyy on ensiksi ekologinen, sitten heti perään eettinen (siis liittyneenä eläimiin). Mutta kuitenkin, emme ole kasvissyöjiä, emmekä kieltäydy lihasta jos joku sitä tarjoaa, mutta itse emme sitä enää osta jos muita vaihtoehtoja on olemassa (tähän asti on aina ollut), ainakaan tällä hetkellä. Eihän tässä paljon mikään ole muuttunut, on ollut todella helppo olla ostamatta lihatuotteita. ja syömme edelleen kalaa ja äyriäisiä, maitotuotteita jne. On ollut hauska testailla tuttujen ravintoloiden kasvisruokavaihtoehtoja ja kalalistalta löytyy viimeistään aina jotakin hyvää syötävää.  Portugalin matkakin meni muuten 98% lihattomalla linjalla. Juuri muuten opin, että tällaiselle ruokavaliolle on nimikin, fleksaaminen (!?!). 

Eiköhän osa näistä kasvisruokakokeiluista päädy blogiinkin, nyt muista kiireistä johtuen yhteinen ruoanlaittaminen on ollut todella vähäistä. Kesää kohdenhan sitä muutenkin inspiroituu ihan eri tavalla kokkailuun, katsotaan mitä herkkuja tänä kesänä grillataan!

Ps: poro on muuten poikkeus tässä. Mielellämme kannatamme tätä saamelaisten perinteistä elinkeinoa, joka on eri kulmista katsottuna kestävää (sustainable).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti