keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Eggs Benedict, Hollandaisekastiketta ja katkarapuja

Uppopaistetut munat hollandaisekastikkeella on melkoisen klassinen yhdistelmä ja sopii erityisen hyvin kiireettömään viikonloppuaamuun. Näiden tekeminen on todella helppoa, kunhan muistaa pari niksiä. Inspiraation saimme Tomin keittio-ohjelmasta (jälleen kerran), mutta emme käyttäneet Tomin reseptiä vaan googletimme ja valitsimme ensimmäisen kohdalle osuneen. Tuota ohjetta varioimme vähäsen kuitenkin. Jujunahan tässä on, että kananmuna keitetään runsaassa vedessä ja valmis eggs benedict on sellainen, että keltuainen on juoksevaa ja valuu esimerkiksi leivän päälle sitten, kun munan rakenteen rikkoo. 

Eggs Benedict, Hollandaisekastiketta ja katkarapuja leivällä



Uppomunat

4 luomumunaa 
ripaus suolaa 
2 rkl valkoviinietikkaa

Valmista ensin uppomunat.

Laita isoon kattilaan paljon vettä ja anna sen kiehua. Lisää veteen ripaus suolaa ja pari ruokalusikkaa valkoviinietikkaa.

Riko munat yksi kerrallaan kauhaan. Kaada munat yksi kerrallaan hiljakseen kiehuvaan veteen. Sekoita veteen pyörre hämmentämällä vettä kauhalla. (Isossa kattilassa saadaan parempi pyörre aikaan ja siten uppomunat onnistuvat todennäköisemmin).

Anna munien kiehua muutama minuutti. Uppomunan tulee olla vähän löysä keskeltä, joten pari minuuttia keittoaikaa riittää. Yhdessä kattilassa voi keittää vain muutaman munan kerrallaan.

Nosta munat kattilasta reikäkauhalla, ja laita talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Ylimääräinen vesi imeytyy paperiin.

Meillä oli yksi kananmuna per syöjä ja olisimme kyllä mielellämme syöneet vielä toisenkin leivällisen.

Hollandaise

3 luomumunan keltuaista 
3 rkl vettä 
puolikkaan sitruunan mehu 
suolaa 
200 g voita kuutioituna

Laita keltuaiset, vesi, sitruunamehu ja suola kuumuutta kestävään kulhoon. Laita kulho kattilan päälle, jossa on hiljakseen kiehuvaa vettä. Vesi ei saa olla liian kuumaa/kiehuvaa.

Vatkaa keltuaisia voimakkaasti, kunnes ne kypsyvät ja seos alkaa paksuuntua eli muutaman minuutin verran. Seos on kypsää kun munat eivät vaahtoa enää. Jos seos menee rakeiseksi, lisäävähän vettä niin sen saa pelastettua.

Ota kattila pois liedeltä ja lisää voita kuutio kerrallaan vatkaten samalla voimakkaasti.

********************
Vuokaleipää tai paahtoleipää
Kourallinen katkarapuja
Tuoretta tilliä
 
Paahda leivät. Laita pohjalle sulatettuja katkarapuja. Asettele uppomuna rapujen päälle ja lisää kastike. Lisää tilli kaiken päälle.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä nämäkin. Täytyy kokeilla näillä ohjein myös tuota kastiketta, sitä en oo kuunaikinäkoskaan saanut onnistumaan...

    VastaaPoista
  2. Joo meillä justiinsa kävi kastikkeen kanssa niin, että meni rakeiseksi, mutta sitten ihan vähän vettä kun lisäsi, niin kiilto palasi takaisin.

    VastaaPoista