sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sitruuna-timjamimarinoitu grillattu kana

Nam nam, tässäpä erinomaisen hyvä marinadi kanalle. Ohje on yhdestä suosikkiblogeistamme nimeltä Patalintu. Tämän kaveriksi sopii vihreä salaatti (rucola, salaatti, kurkku, tomaatti, oliiviöljy, mustapippuri), jossa mukana on jotakin suolaista juustoa, esimerkiksi vuohenjuustoa tai fetajuustoa. Maistelimme kanaa jo grillatessa ja sitten äkkiä kuva kanalautasesta ja syömään, jäi siis annoslautanen nyt kuvaamatta. Grillattu maissi passasi tähän viereen myös hyvin.

Sitruuna-timjamimarinoitu grillattu kana



Sitruuna-timjamimarinadi
1 sitruunan raastettu kuori
3rkl / puolen sitruunan mehu
3rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1½dl oliiviöljyä
1½-2 tl suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

Meillä oli 600 g kanafileitä (3 kpl), ja puolitimme fileet. Marinadista riittäisi 800 grammallekin. Yhdistä kaikki marinadin ainekset astiassa ja anna makujen hieman tasaantua. Siirrä kanafileet pakastepussiin ja kaada marinadi mukaan, levittele marinadi joka paikkaan. Anna marinoitua puoli tuntia huoneenlämmössä. Jo tässä ajassa kanat saivat hyvät määrät makua, emme usko, että kanaa kannattaa marinoida tässä marinadissa tuntikaupalla. Jos kuitenkin näin on, anna sitten marinoitua jääkaapissa, ei huoneenlämmössä.  

Anna kaasugrillin lämmetä kuumaksi ja käännä lämpötila hieman alle puoleen maksimista. Grillaile molemmin puolin tasaisesti käännellen. Olisikohan mennyt noin10 min, kunnes olivat valmiit. Tarkista kuitenkin kypsyys aina ennen syömistä kanan paksuimmasta kohdasta.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun kommentoit linkin kera niin löysin tänne :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti sopii, että poimin reseptisi tänne, en ole aina ihan varma näistä nettietiketeistä. : ).

    VastaaPoista