maanantai 21. toukokuuta 2018

Minttuinen feta-kesäkurpitsakastike pastalle

Ruokablogi on taas ollut paussilla ruokavaliovaikeuksien vuoksi. Mrs. Antiakatemia oli pitkällä imetysdieetillä, vauvallamme oli vaikeita vatsavaivoja ensimmäiset 4 kuukautta elämästään ja pikkuhiljaa kävi selväksi, että moni (lista on pitkääkin pidempi) ruoka-aine aiheutti, tai ainakin pahensi, vauvan mahakipuja. Sitten aivan yhtäkkiä nelikuisena vatsa alkoi olla "valmis" ja ruokavaliokin Mrs:llä laajenemaan päin. Silti ei vielä uskalla hypätä syvään päähän ja ottaa ruokavalioon takaisin pahimpia kipujen aiheuttajia, kuten sipuleita, ruisleipää, papuja, mansikkaa tai voimakkaita mausteita. Kananmunakin edelleen aiheuttaa ongelmia. Mutta pikkuhiljaa etiäpäin!

Mutta sitten itse asiaan. Tässäpä ihanan raikas ja helppo kesäinen pastakastike, joka ei vaadi kypsennystä itsessään lainkaan, se sekoitetaan kuuman pastan joukkoon ja on valmis nautittavaksi. Ohje on Soppa 365:n nettisivuilta.

Minttuinen feta-kesäkurpitsakastike pastalle 
 

Neljälle

Puolikas valkosipulinkynsi
1 dl pecorinoa tai parmesaania raastettuna
1 dl tuoretta minttua
3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria / 3-4 rouhaisua myllystä
4 dl kesäkurpitsaa raasteena
100g fetaa
3/4 dl pinjansiemeniä (tästä annoksesta unohtui siemenet kauppaan)
Pastaa neljälle

Kuori valkosipulinkynsi. Raasta pecorino/parmesanjuusto. Lisää valkosipuli, juustoraaste, minttu ja oliiviöljy tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi. Lisää suola ja pippuri. Tämän voi hyvin tehdä myös sauvasekoittimella.

Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan.

Raasta kesäkurpitsa keskikarkeaksi raastimella. Me teimme karkeimmalla raastimen terällä ja olisi ollut parempi raastaa vähän hienommaksi. Sekoita raaste tahnaan. Murusta joukkoon feta.

Kun pasta on valmis, sekoita kastike kuumaan pastaan ja ripottele päälle pinjansiemenet.

Nauti!

tiistai 20. helmikuuta 2018

Tomaattisella nyhtökauralla täytetyt munakoisot ja kesäkurpitsat

Tässä maukas nyhtökauraresepti, joka on tällä kertaa ihan omien kokeilujen tulos. Ruoan nimeä ja otsikkoa oli kyllä näköjään vähän hankala laatia...Tätä voi tarjota vaikkapa riisin kanssa, tai sitten ihan sellaisenaan. Hyvää!


 Tomaattisella nyhtökauralla täytetyt munakoisot ja kesäkurpitsat

Kahdelle

1 kesäkurpitsa
1 munakoiso
1 purkki tomaattimurskaa
1 rkl tuoretta rosmariinia
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
2 rkl ketsuppia
1 rkl soijaa
1 rkl pizzamaustetta
1 rasia fetaa (fetakuutiot öljyssä)
pari dl juustoraastetta
1 rasia nyhtokauraa (tomaatinmakuinen)
oliiviöljyä
suolaa


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin kahtia ja koverra lusikalla siemenosa pois. Halkaise munakoiso pitkittäin kahtia. Koverra veistä apuna käyttäen myös munakoisosta keskeltä pois munakoisoa, niin, että siitäkin tulee veneenmuotoinen kesäkurpitsan tyyliin. Hienonna rosmariini. Halkaise oliivit. 

Laita paistinpannu lämpiämään.  Hienonna pieneksi koverretut osat (kurpitsan siemenosa, munakoison sisällys). Kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan keskilämmöllä.

Laita kesäkurpitsan ja munakoison koverretut "kuoret" uuniin. 

Kun munakoison ja kesäkurpitsan sisukset ovat pehmennyt pannulla, lisää nyhtökaura joukkoon, paistele pari minuuttia. Lisää tomaattimurska, 2 rkl vettä, ketsuppi, soija, hienonnettu rosmariini ja halkaistut oliivit. Paista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Tarkista maku ja lisää suola.

Kokeile haarukalla, että munakoison ja kesäkurpitsan kuoret ovat vähän pehmenneet uunissa - tähän menee noin 10 minuuttia. Kun ne ovat pehmenneet, ota pois uunista hetkeksi. Lusikoi täytettä sopiva määrä kuoriin. Lisää fetakuutiot ja juustoraaste. Siirrä takaisin uuniin paista toiset 10 minuuttia. Käännä lopuksi uuni grillivastuksille jotta juusto gratinoituu.


tiistai 26. joulukuuta 2017

Raikas sienisalaatti

Tämä helppo ja raikas sienisalaatti on erityisen hyvää ruisnappisten kanssa nautittuna, mutta menee tietysti myös aivan salaattina. Tästä riittää isollekin porukalle, varsinkin jos tosiaan tarjoilee sen pikkuisina makupaloina leivän kanssa. Resepti on täältä, mutta hiukan taas tuunattuna. Salaatin voi tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Raikas sienisalaatti


3 dl käyttövalmiita suolattuja sieniä. Pieni (ei maksettu) mainos nyt, mutta erityisen hyvä tuote tähän on citymarketista löytynyt TL-Maistuvat Oy.n  sienimurske.  Niissä on juuri sopivasti suolaa, joten nopea huuhtelu siivilässä riittää poistamaan ylimääräisen suolan maun, ja murskeelle ei tarvitse muuta tehdä. 

1 keskikokoinen punasipuli hyvin pieneksi kuutioksi pilkottuna
1 granny smith omena pieneksi kuutioksi pilkottuna, ei tarvitse kuoria
2 dl ranskankermaa (28% rasvaa)
mustapippuria
kourallinen tuoretta timjamia tai persiljaa hienonnettuna, timjami erityisen toimiva tässä
(suolaa)


Huuhtele sienet tiiviissä siivilässä juoksevan kylmän veden alla, puristele vesi pois ja tarvittaessa pilko pieneksi hakkeeksi. Tarkista, että maku on sopiva ts. ei liian suolainen.

Kuori punasipuli ja pilko pienenksi kuutioksi, pese omena ja pilko pieneksi kuutioksi. Huuhtele yrtti ja hienonna. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta mustapippurilla. Tarkista maku, lisää suolaa tässä vaiheessa tarvittaessa. Nauti heti, tai vasta seuraavana päivänä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulupöytään(kin) sopiva mausteinen kikhernesalaatti

Meillä on ollut aika poikkeuksellinen vuosi niin merkittävien työ- kuin yksityiselämän tapahtumien ja saavustusten vuoksi, ja joka näin vuoden loppua kohden pian huipentuu uuteen elämänvaiheeseen. Mikäli kaikki sujuu hyvin, meille syntyy pian esikoinen! Harmillisesti Mrs. Antiakatemialla todettiin ruokavaliohoitoinen raskausdiabetes joka on laittanut ruokaharrastajien elämän aivan uuteen uskoon! Tiukan dieetin ja tiukkaakin tiukemman ruokarytmin kanssa on ollut tekeminen, mutta terveellisyydestä on opittu paljon. Tästä lähtien kasvisten määrä syömisessä tulee kasvamaan, ja annoskoot pienenemään, se on varma. Ilman makeita herkkuja pärjää myös yllättävän hyvin. Mutta kyllä on aika ihanaa, että pian voi vähän hellittää tämän ruokahässäkän suhteen. No, tietysti tämä on paljon vaikuttanut blogiin, ja sitten myös esimerkiksi tämän vuoden joulun syömiset ovat Mrs. Antiakatemialle hiukan eri sorttia kuin on totuttu.

Tässäpä siis salaattiresepti joka sopii mainiosti joulupöytään, ja ihan mihin muuhunkin vuodenaikaan! Sisältää paljon raikkautta ja ihanaa mausteisuutta. Resepti on Vege-nimisestä erinomaisesta ruokakirjasta, ja alkuperäinen resepti taas on muokattu nyt paljon pinnalla olevalta kokilta Yotam Ottolenghiltä. 

Mausteinen kikhernesalaatti 


Iso kulhollinen

400 g kikherneitä huuhdeltuna ja valutettuna
1 kurkku kuutioituna
2 isoa tomaattia kuutioituna
150 g retiisiä ohueksi viipaloituna, ei tarvitse kuoria
1 punainen paprika kuutioituna
1 pieni punasipuli hyvin pieneksi kuutioituna
1 puntti korianteria hienonnettuna
0.5-1 puntti lehtipersiljaa hienonnettuna - laitoimme vain puolet kun koko puntti vaikutti niin suurelta määrältä
0.5-1 puntti tilliä hienonnettuna

Kastike
1 dl oliiviöljyä, tai 0.5 dl rypsiöljyä ja 0.5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
suolaa 
pippuria

Pese ja kuutioi kaikki tuoreet ainekset, pese ja silppua yrtit. Huuhtele kikherneet siivilässä ja lisää kasvisten joukkoon.

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä astiassa. Kaada salaatin joukkoon. Viilennä salaattia jääkaapissa hetken. Nauti!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tonnikala-pastasalaatti aasialaismaustein

Tässä melko terveellinen, hyvin ruokaisa ja maukas tonnikala-pastasalaatti. Inspiraatio kastikkeeseen - eli sambal oelekin käyttöön -  löytyi tältä sivulta, mutta muuten onkin itse sovellettu muut ainekset.
 
Tonnikala-pastasalaatti aasialaismaustein


2-3 hengelle
Noin 200 grammaa eli 5dl täysjyväpastaa, fusilli

Kastike
1 limen mehu
1,5 rkl ruokaöljyä
2 t sambal oelek-chilitahnaa
0.5 tl suolaa
(sokeria)

Muut ainekset
1-2 tölkkiä MSC-sertifioitua tonnikalaa öljyssä

noin 120 g eli puoli rasiallista tuoreita vihreitä papuja

150 g ruusukaalia = puoli rasiallista

1 punasipuli

4 cm pala purjoa

puoli punttia tuoretta Aasian minttua - voi käyttää muutakin yrttiä kuten korianteria, tai thai basilikaa, mutta tässä oli kyllä ihana maku tässä Aasian mintussa.

Laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan.

Tee kastike: sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku itselle sopivaksi, lisää tarvittaessa chilitahnaa tai sokeria, tai vaikka limeä, kunnes saat maut itsellesi sopivaan tasapainoon.

Pese pavut ja pätkäise pavuista kuivat päät pois ja pilko ne kahteen osaan. Pese ruusukaalit ja pilko ne kahteen osaan. Kuori punasipuli, halkaise kahtia ja pilko puolikuun muotoisia ohuita viipaleita. Pese purjo, halkaise kahtia ja pilko puolikuun muotoisa viipaleita.

Laita pannu kuumenemaan ja kuullota pannulla ensin punasipulia hetken. Lisää joukkoon ruusukaalit, kuullota hetki, sitten pavut ja lopuksi purjo. Kuullottele jonkun aikaa niin, että varsinkin ruusukaalit on aavistuksen saaneet väriä ja hiukan pehmenneet, mutta ne saavat jäävät melko rapsakoiksi.

Kun pasta on keittynyt, kaada kastike pastan joukkoon. Annostele ensin varovasti sekä pastaa että kastiketta, ettei jompaa kumpaa tule liikaa. Lisää sitten kuullotetut kasvikset joukkoon. Pese lopuksi Aasian minttu, pilko se ja lisää joukkoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti.