tiistai 11. helmikuuta 2014

Blogitauko kesään saakka

Hei hei! Meillä tosiaan on elämäntilanne muuttunut siten, että pariskunnasta toinen osapuoli (vaemo) on lähtenyt työkomennukselle ulkomaille ja toinen on jäänyt kotiin ja näin ollen yhteisiä kokkailuhetkiä on luvassa seuraavan kerran kesäkuun seutuvilla. Tänne saattaa eksyä muutamia reseptejä kevään aikana, tai sitten niitä ei tule yhtään, mene ja tiedä. 

Mukavaa kevättä kaikille blogin lukijoille, kiitos seuraamisesta ja palataan taas!

2 kommenttia:

  1. Noniin, noniin, tässähän ollaan jo kohta heinäkuussa, reseptiä kehiin jo!! ;D

    VastaaPoista
  2. Iiiik, no kotona ollaan oltu kaikki koolla yhteensä vajaa kaksi viikkoa tänä vuonna, joten ei tässä ihmeempia ole ehdittu kokkailemaan. Mutta joskohan kohta.

    VastaaPoista