sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kanavartaat Satay-kastikkeella

Eipä sen kummempaa alkupuhetta; tässä hyvä lisukekastike kanalle, tai vaikka kalalle. Ohje noudattaa suurin piirtein maku.fi-sivuston reseptiä, mutta teimme tästä omasta versiostamme vähäsokerisemman.

Grillatut kanavartaat Satay-kastikkeella


8 annosta

2 dl suolapähkinöitä
1sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili, punainen
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 
2 rkl rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa
noin 200 ml kookosmaitoa
1 kpl limeä

Kana
Kanan minuuttifileitä, määrä riippuu syöjien ruokahalusta
Pippuria
Suolaa
Puisia varrastikkuja 


Tee ensin kastike, mutta sitä ennen laita puiset varrastikut likoamaan vesiastiaan. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna se. Rouhi pähkinät, raasta inkivääri.  Kuullota sipuleita ja inkivääriä paistinpannulla öljyssä. Lisää joukkoon chili sekä juustokumina ja kääntele seosta parin minuutin ajan. Lisää joukkoon kookosmaito (vain "paksu" osa, ei vetistä lientä) ja rouhitut pähkinät. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää limen mehu ja tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. 

Siirrä kastike syrjään ja valmista kanat. Pujota fileet vartaisiin. Paista kuumalla pannulla öljyssä kypsiksi, tai grillaa grillissä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa kastikkeen kanssa. Meillä oli lisukkeena vielä punakaalta raastettuna ja pannussa öljyssä paistettuja sieniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti