sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Uuniperunat savulohi- ja katkaraputahnalla

Toinen meistä on heikkona kaikenlaisiin täytettyihin leipiin (ah, voileipäkakku on parasta maailmassa) ja siten myös kaikkiin ihaniin katkarapu- ym. tahnoihin. Niinpä uuniperunat kahdella eri tilpehöörillä maistuvat erinomaisesti.


Kahdelle

Rosamunda perunaa kaksi pientä per henkilö tai yksi iso per hlö

Savulohitahna
Savulohifile (laitoin vähän päälle puolet 250 g fileestä, olisiko ollut noin 150 g savulohta tässä)
1/2 iso punasipuli tai yksi pieni punasipuli
Nippu tuoretta tilliä
Puolikkaan sitruunan mehu
Smetanaa (120 g purkista meni puoli purkkia)
Mustapippuria
Sokeria
(suolaa)

Katkaraputahna
Puoli pussia pakastekatkarapuja
1/2 iso punasipuli tai yksi pieni punasipuli
Nippu tuoretta korianteria
Puolikkaan limen mehu
Creme Fraichea (120 g purkista meni 2/3 purkkia)
Mustapippuria
Suolaa
Sokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese perunat hyvin ja kääri ne folioon. Tee haarukalla muutamia reikiä perunoihin. Paista uunissa uuniastiassa noin 50-60 minuuttia, riippuen perunoiden koosta.

Pilko yksi iso punasipuli tai kaksi pientä molempia tahnoja varten. Silppua punasipuli mahdollisimman pieneksi hakkeeksi. 

Muussaa savulohi haarukalla tasaiseksi kulhossa ja ota ruodot pois. Hienonna kourallinen tuoretta tilliä. Lisää kaikki ainekset sekaisin kulhossa, mausta sitruunamehulla ja ripauksella pippuria ja sokeria. En lisännyt suolaa, koska savulohi on melko suolaista, mutta oman maun mukaan suolaakin voi laittaa. Anna maustua jääkaapissa perunoiden valmistumisen ajan. Tarkista maku.

Sulata jäiset katkaravut kuumassa vedessä ja pilko ne vähän pienemmäksi. Hienonna kourallinen korianteria. Lisää kaikki ainekset kulhossa sekaisin, mausta limen mehulla, hippusellisella suolaa, sokeria ja pippuria. Anna maustua jääkaapissa perunoiden valmistumisen ajan. Tarkista maku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti