keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Paistetut nuudelit

Nämä paistetut nuudelit olivat kyllä aika monta kertaa parempia, kuin lähikiinalaisesta ostetut, vaikka itse sanommekin. Ei muuta lisättävää.

Paistetut nuudelit kahdelle (reilut annokset)





3 levyä munanuudeleita
1 porkkana
1 keltasipuli ja 3 salottisipulia tai 2 isoa keltasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 vihreä tai punainen tuore chili
1 tomaatti
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl seesamiöljyä
4 rkl soijaa
1 kananmuna
1 pussi isoja kuorittuja  katkarapuja, pakaste
mustapippuria

Viipaloi porkkana pitkittäin ohuiksi lastuiksi esimerkiksi kuorimaveitsen tai vaikka juustohöylän avulla. Pilko sipuli ohuiksi renkaiksi, keltasipulit kannattaa puolittaa, salotit sellaisenaan. Viipaloi valkosipulinkynsi. Leikkaa chili kahtia, poista chilistä siemenet ja viipaloi. Puolita tomaatti ja viipaloi se.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Itse teimme niin, että kiehautimme veden, nostimme kattilan pois levyltä ja lisäsimme nuudelit kiehuvaan veteen, jossa ne olivat kannen alla 4 minuuttia. Nuudelit paistetaan vielä pannulla, ne voivat siis olla melko al dente. 

Kuumenna iso pannu tai wokkipannu todella kuumaksi ja lisää 1 rkl rypsiöljyä ja 1/2 rkl seesamiöljyä. Lisää nuudelit pannulle. Paista pannulla käännellen puolisen minuuttia, siten, että öljy sekoittuu nuudeleihin. Lisää 2 rkl soijaa ja sekoita hyvin. Ota nuudelit pois pannulta. Kuumenna pannu uudestaan kuumaksi ja lisää 1 rkl rypsiöljyä ja 1/2 rkl seesamiöljyä. Lisää pannulle sipuli, chili ja porkkana. Paista noin minuutti ja lisää valkosipuli. Lisää loput soijasta eli 2 rkl. Paista vielä pari minuuttia, kunnes sipulit pehmenevät. Lisää nuudelit joukkoon, sekoita hyvin. Lisää seuraavaksi jäiset ravut ja tomaatit.  Kun ravut alkavat lämmetä, lisää joukkoon yksi kananmuna ja sekoita se hyvin joukkoon. Mausta mustapippurilla ja tarkista suola. Kääntele, kunnes ravut ovat lämpimiä ja ruoka on sitten valmis, varo ylikypsentämästä rapuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti