sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tästä se alkaa

Kun valokuvakansiotamme selatessamme huomasimme, että kolmasosa kaikista otoksista olivat kuvia tekemistämme ruoista, syömistämme ravintola-annoksista tai lähikuvia viinipullojen etiketeistä, ajatus ruokablogin perustamisesta heräsi. Vielä kun saimme enemmän tai vähemmän tosissaan olevia kehotuksia lähipiiristämme perustaa blogi, otimme asian ihan harkinta-asteelle.

Epäilyjä meillä kuitenkin vielä oli. Ruoka on suuri intohimomme, ruoan suhteen olemme kaikkiruokaisia ja ruoanlaittajina innokkaita, kokeilunhaluisia, mutta vielä amatöörejä. Aluksi mieitimme, miten osaisimme kirjoittaa yleensä itse soveltamme reseptit selkeästi ylös, jotta muutkin niitä voisivat kokeilla? Ennen kaikkea ruoan esillepanossa meillä olisi myös opeteltavaa; miten saisimme lautaselle esittelemisen arvoisia annoksia? Tämä liittyy valokuviemme ja valokuvaamisemme tasoon; meillä on ihan mukiinmenevä kamera, mutta ruokakuvat ovat pääsääntöisesti  kehnoja; miten oppia kuvaamaan ruokaa kunnolla? 

Mutta toisaalta, amatöörejähän tässä ollaan, pieni kotikutoisuus sallittakoon, ja ennen pitkää taidot kehittyvät joka osa-alueella, ruoanlaitossa vain tekemällä oppii.


Jotenka siis, tadaa, ruokablogimme ensimmäinen resepti! Päätimme aloittaa meille tutulla ja turvallisella ruoalla, jonka ohje on kyllä jostakin meille tullut, mutta emme kumpikaan muistaneet mistä ja milloin.

**********************************************************************


LIMEKANAA, KATKARAPUJA JA KUMINAJOGURTTIKASTIKETTA

Limekana ja katkaravut:
400 g ohuita marinoimattomia broilerinfileitä
1 lime
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl kalakastiketta
(Santamaria lime-pepper-pippurisekoitusta)

2 dl katkarapuja

Pilko kana sopiviksi suupaloiksi. Laita kana astiaan ja purista päälle limemehu, lisää mausteet ja kalakastike, sekoita. Anna marinoitua vähintään 20 minuuttia (tässä välissä voi tehdä jogurttikastikkeen ja salaatin). Paista marinoidut kananpalat kuumalla pannulla. Anna olla kanat pannulla paikallaan niin, että pinta ruskistuu ja käännä vasta sitten toinen puoli. Paistoaika riippuu kanojen koosta, mutta ne ovat kypsiä noin 10 minuutissa. Nosta kanat pannulta ja käytä sulatetut katkaraput nopeasti pannulla niin, että ne lämpenevät. 

Kuminajogurttikastike:
250 g turkkilaista jogurttia
1/2 sitruuna
1/2 valkosipulin kynsi (tai maun mukaan)
2 tl kuminan siemeniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustaippuria
1/2 tl sokeria

Riko kuminansiemenet morttelissa tai veitsen perällä leikkuulaudalla. Pilko valkosipuli pieneksi. Lisää hienonnettu kumina, valkosipuli, puolikkaan sitruunan mehu, suola, pippuri ja sokeri jogurtin joukkoon. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa noin 10 minuuttia, tarkista maku.

Salaatti:
Salaatinlehtiä
Miniluumutomaatteja
1-2 tl öljyä
1 tl balsamicoa
Hyppysellinen suolaa, sokeria ja pippuria.

Pilko salaatinlehdet ja miniluumutomaatit kulhoon. Lisää öljy, balsamico ja mausteet, sekoita ja tarjoile.

**********************************************************************
Ruoka on aika hapan, mutta liikaa happamuutta voi vähentää lisäämällä sokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti