maanantai 22. lokakuuta 2012

Arabialainen latte

Nyt tekee mieli kokeilla kaikenlaisia erilaisia lämmittäviä juomia ja Pirkka-lehdessä olikin niitä hyvä kattaus. Kokeilimme lehden arabialaista lattea ja se oli oikein hyvää, mutta melkoisen sokerista, ensi kerralla laitamme puolet vähemmän sokeria. Ihmetytti myös, miksi kahvin ohje oli laadittu kolmelle juojalle (laitan tähän kuitenkin  varmuuden vuoksi sen kolmen hengen ohjeen), kun sivun muut juomaohjeet oli neljälle tai kahdelle. Nooh kyllähän sitä pitäisi osata vähän laskeskellakin jakolaskuja ruokaa/juomaa laittaessa...Täällä näkyy muuten siksi niin vähän leivontaohjeita, koska meillä kaksistaan ei tule syötyä makeaa juurikaan. Ja jos leivontaohjeita puolittaa, niin usein menee jokin on mennyt pieleen. On hankala jakaa kolme kananmunaa kahdella esimerkiksi. Nyt joulun tullen kuitenkin tulee aina leivottua ja muutama hyvältä kuulostava resepti onkin tulossa testaukseen. Jouluna myös tapanamme on kutsua sukulaisia ja ystäviä kylään ja sitten voi huoletta leipoa normaalikokoisia kakkuja.

Arabialainen latte

(kahvit nautittiin viikonloppuaamuna ja kerrankin oli valoisa ja aurinkoinen päivä, ei ihan se hämyinen syystunnelma välittynyt kahvikuviin...)


4 kahvimitallista espressojauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1/4 tl tuoretta inkivääriä= sormenpään kokoinen palanen
vettä
6 tl sokeria (tai 1 tl per juoja voisi olla parempi, ellei ole suuri makean kahvin ystävä)
2 1/2 dl maitoa

Tee kahvisekoitus. Mittaa espressojauhe, kardemumma, kaneli ja kuorittu ja pilkottu inkivääri pienessä kulhossa ja sekoita. Kaada seos kahvinkeittimeen ja mittaa neljän kupillisen verran vettä ja keitä kahvi normaalisti. Jaa sokeri kuumuutta kestäviin laseihin/kuppeihin. Kuumenna maito teräskattilassa (miksei mikrossakin) ja vatkaa se kierrevatkaimella vaahtoavaksi. Annostele kahvi laseihin ja kaada päälle kuuma maito. Nauti heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti